top of page

Dialogisen yleisötyömallin pilottihankkeen tavoitteena on ollut luoda uusi taidelähtöinen yleisötyön muoto esittävän taiteen laitoksiin ja vapaisiin ryhmiin suoraan käyttöön otettavaksi. Hankkeen rahoituksesta on vastannut Suomen Kulttuurirahasto sekä Helsingin kulttuurikeskus.

Dialogisen yleisötyömallin avulla yleisötyöntekijä/taiteilija luo yleisöryhmän kanssa yhdessä yleisöryhmän yksilöllisistä katsojakokemuksista käsin yleisön moniäänisen kommenttiesityksen tai vastateoksen. Yleisön kommenttiesitys nähdään dialogissa aiemmin nähdyn ja koetun lähdeteoksen kanssa. Pilottihankkeen kaikki kolme kommenttiesitystä nähtiin samalla lavalla tai samassa esitystilassa kuin lähdeteos, heti lähdeteoksen jälkeen. Kaikkien dialogissa tapahtuneiden esityskokonaisuuksien yhteydessä pidettiin myös yleisökeskustelu, joka kokosi tai luotasi yleisön ajatuksia tai kokemuksia esityskokonaisuudesta.

 

Mallin avulla yleisölle, taiteilijoille sekä taidelaitokselle tai vapaalle ryhmälle tulee mahdollisuus käydä erikseen sekä yhdessä keskustelua esittävän taiteen katsojakokemuksesta. Lähdeteoksen taiteilijoille se mahdollistaa ainutlaatuisen oman työn kanssa nähdyksi ja kuulluksi tulemisen hetken. Dialogista esityskokonaisuutta katsomaan tulleelle yleisölle se mahdollistaa oman taidekokemuksen jäsentymistä, samaistumista sekä mahdollisuuden peilata omaa kokemusta yleisöryhmän tekemään katsojakommenttiin. Kommenttiesitys lämmittää myös yleisöä yleisökeskustelua varten. Yleisöryhmälle, joka projektiin osallistuu, avautuu ryhmässä tapahtuvan katsojakokemuksen purun kautta ymmärrys siitä, kuinka kokonaisvaltainen taiteen katsojakokemus voi olla. Palaute taiteilijoilta sekä yhteistyökumppaneilta on ollut erittäin hyvää. Yhteistyö on tuottanut taidelaitoksille sekä vapaalle ryhmälle myös konkreettista hyötyä, nimittäin uutta yleisöä.

HANKKEEN ESITTELY

Pilottihankkeessa yleisöryhmänä toiminut Yhteisöteatteriryhmä Aikuiset naiset ja Petri koki ja kohtasi hankkeen aikana kolme erilaista yhteistyökumppania: Svenska teaternin, Tanssin talon sekä nykytanssiryhmä VAPAAkollektiivin sekä kolme erilaista esittävän taiteen teosta: Akse Petterssonin ohjaaman Titanic -teoksen, koreografi Nicola Coniberen Assembly -teoksen sekä koreografi Disa Krosnessin VAPAAkollektiiville ohjaaman Parts of Life -teoksen. Jokaisen yhdessä koetun teoksen jälkeen yleisöryhmä purki katsojakokemusta ammattilaisohjauksessa. Purettu katsojakokemusmateriaali koostettiin käsikirjoitukseksi tai kohtausrakenteiksi ja harjoiteltiin omiksi esittävän taiteen teoksiksi, jokainen kerrallaan. Nämä yleisön kommenttiesitykset tai vastateokset nähtiin dialogissa lähdeteosten kanssa. Ensin nähtiin lähdeteos ja heti perään samalla näyttämöllä yleisön kommenttiesitys, jota taiteilijat seurasivat vuorostaan katsomosta. Jokaisen dialogisen esitysillan päätteeksi pidettiin yleisökeskustelu.

​

”Yhdessä koettu, jaettu ja työstetty esitys tekee minkä tahansa taidekokemuksen monin kerroin rikkaammaksi. Taide kuuluu kaikille ja taidetta on kaikkien lupa tehdä.”
-Soile Härkönen, Yhteisöteatteriryhmä Aikuiset naiset ja Petri-

Hanke käynnistyi tuotannollisesti elokuussa 2015. Maaliskuussa 2016 käynnistyi ensimmäinen yhteistyö Svenska Teaternin kanssa. Yhteisöteatteriryhmä Aikuiset naiset ja Petri valmisti Akse Petterssonin ohjaaman Titanic -teoksen yhteyteen yleisön katsojakokemukseen perustuvan kommenttiesityksen. Yhteisöteatteriryhmän esitys Aikuiset naiset ja Petri goes Svenskan nähtiin heti Titanic -teoksen perään Svenska Teaternin suurella näyttämöllä 15.4.2016. Titanic -teoksen taiteilijat katsoivat yleisön kommenttiesityksen katsomosta käsin ja lopuksi esityksellisen dialogin päätteeksi pidettiin yleisökeskustelu. Yhteistyö Svenska teaternin kanssa onnistui yli odotusten. Titanic -teoksen taiteilijat osallistuivat innokkaasti myös yleisökeskusteluun. Ilta oli menestys teatterille myös taloudellisesti. Yhteisesitys myi esitysilloista parhaiten koko Titanic -teoksen esityskaudella.

Toinen yhteistyö toteutui lokakuussa 2016 Tanssin Talon Kiss My Dance -tapahtuman yhteydessä. Teimme yleisön liikkeellisen kommenttiesityksen lontoolaisen koreografin Nicola Coniberen Assembly -teoksen yhteyteen Kaapelitehtaan Merikaapelihalliin. Tämä yleisön kommenttiesitys syntyi vain neljässä päivässä. Molemmat teokset nähtiin dialogissa Merikaapelihallissa 16.10.2016. Tämän teoskokonaisuuden yhteydessä nähtiin ja kuultiin myös yleisökeskustelu. Hankkeemme toi Tanssin talon Kiss my Dance -tapahtumaan paljon uusia katsojia, jotka eivät olleet aiemmin käyneet katsomassa tai tutustumassa nykytanssiin. Tämä oli Kiss my Dance -tapahtuman yksi päätavoitteista, saada uutta yleisöä tutustumaan Tanssin talon toimintaan sekä tanssiteosten pariin.
 

Kolmas ja viimeinen yhteistyö toteutui nykytanssiryhmä VAPAAkollektiivin kanssa. Teimme yleisön liikkeellisen kommenttiesityksen VAPAAkollektiivin yhteispohjoismaalaisen Parts of Life -teoksen yhteyteen Kanneltalon konserttisaliin. Nämä teoskokonaisuudet esitettiin 27.1.2017 ja 28.1.2017. Tämä oli yhteistyöproduktioista kaikkein dialogisin. Vierailimme toistemme harjoituksissa. Pidimme kaksi yleisökeskustelua. Taiteilijat olivat todella avoimia dialogisuuden suhteen ja tämä yhteistyö ruokki selkeästi niin taiteilijoiden työtä kuin yleisöryhmänä toimineen Yhteisöteatteriryhmä Aikuiset naiset ja Petrinkin työtä.

Hankkeen neljännessä ja viimeisessä vaiheessa hankkeen tulokset sekä Dialoginen yleisötyömalli julkistetaan. Julkistamistilaisuuden yhteydessä esitämme Yhteisöteatteriryhmä Aikuiset naiset ja Petrin kanssa kaikesta hankkeen aikana kokemastamme ja oppimastamme Kosketusetäisyydellä -teoksen. Teos luotaa hankkeen aikana tullutta ymmärrystä esittävän taiteen katsojuudesta, tai kokijuudesta, käymme läpi harjoitusmenetelmiämme sekä prosessin aikana koettua ja yhdessä jaettua henkilökohtaista matkaa. Yleisölle avoimet julkistamistilaisuudet pidetään torstaina 2.3.2017 klo 18 Malminkartanon kirjastossa sekä perjantaina 3.3.2017 klo 18 Kanneltalon auditoriossa.

© 2017 by Maria Hyökyvaara. Proudly created with WIX.COM
bottom of page